Unelmoitko ikiomasta Päivilla -villiksestä?

Neulon suunnittelemiani malleja mittatilaustyönä. Halutessasi suunnittelen sinulle aivan uniikin villiksen, jollaista ei maailmassa ole toista.

Materiaalina käytän aina 100 % suomalaista villalankaa, jolloin tuote on täysin kotimaista käsityötä. Asiakkaana saat valita itse materiaalin ja mallin sekä toivoa mieleisesi värit. Jos kuitenkin toivotaan mahdollisimman pehmeää villistä, niin materiaaliksi voi valikoitua ihanan pehmeä alpakan villalanka. 

Neulon villikset asiakkaan mittojen mukaan. Annan ohjeet mittojen ottamiseen ja siinä kannattaakin olla huolellinen, sillä valitettavasti mittatilauksena valmistetuilla tuotteilla ei ole palautusoikeutta. Mittojen antamiseen on hyvät ohjeet ja autan mielelläni asiassa.

Jos mielit omaa villistä, niin laita minulle viestiä. Suunnitellaan yhdessä juuri sinun unelmiesi villis! Maksu tapahtuu myöhemmin laskulla, jonka laitan sähköpostitse noin viikkoa ennen villiksen valmistumista. Olen sinuun yhteydessä pitkin matkaa.

Ps. Jono on tällä hetkellä maltillinen. Ole kuitenkin ajoissa liikkeellä, mikäli toivot villistä tiettyyn ajankohtaan. Neulon villikset tilausjärjestyksessä. Lahjakortti on mainio vaihtoehto, silloin lahjansaaja pääsee itse vaikuttamaan lahjan sisältöön!


Päivilla Handmade neuloo villiksiä mittatilaustyönä

Valitse mieleisesi Päivilla -villis

Olen suunnitellut muutamia malleja, joista voit valita mieleisesi mallin. Lisäksi pääset valitsemaan langan materiaalin sekä värit. Pyrin toteuttamaan väritoiveet mahdollisuuksien mukaan. 

Jos kuitenkin unelmoit uniikista villiksestä, niin laita minulle viestiä. Suunnitellaan sinulle ikioma villis!

Lisätietoa mallistosta ja lankavaihtoehdoista löydät tältä sivulta.

Tiedote: Maailman tilanteesta johtuen, materiaalien ja kustannusten hinnan nousun myötä olen pakotettu nostamaan myös mittatilaustöiden hintoja, vaikka sitä en olisi halunnut tehdä. 31.10.2023 mennessä tilatut työt saa vielä nykyisellä alemmalla hinnalla. 

Hinnat 31.10.2023 asti / 1.11.2023 lukien (sis. kaikki materiaalit, suunnittelu-, mitoitus- ja neulontatyön) 

Villapaita 380 e / 400 e

Uniikki malli 480 e / 500 e

Pienten lasten koot 280 e / 300 e

Villatakki 390 e / 410 e

Uniikki malli 490 e / 510 e

Pienten lasten koot 290 e / 310 e

Neulon myös pipoja, tumppuja, villasukkia, huiveja tilauksesta. Kysy lisää ja suunnitellaan sinulle mieleinen paketti!

Hinnat sis. ALV 24%

Päivillan Saana villatakki

Päivilla Saana -villatakki

100 % suomalainen Päivillanka. Pohjavärin lisäksi voit valita 2-3 korostusväriä.

Päivillan Usko villapaita

Päivilla Usko -villis

100 % suomalainen Päivillanka. Pohjavärin lisäksi voit valita 2-3 korostusväriä.

Päivillan Nelli villapaita

Päivilla Nelli -villis

100 % suomalainen Päivillanka. Paksu ja todella lämmin. Pohjavärin lisäksi voit valita 2-3 korostusväriä.


Päivillan Saana villapaita

Päivilla Saana -villis

100 % suomalainen Päivillanka. Pohjavärin lisäksi voit valita 2-3 korostusväriä.

Päivillan Oona villapaita

Päivilla Oona -villis

100 % alpakkaa tai suomalainen Päivillanka. Alpakan villaanka on pehmeää kuin pumpuli ja Päivillanka islantilaista serkkuaan pehmeämpää. Pohjavärin lisäksi voit valita 2-3 korostusväriä.

Päivillan Ciira villapaita

Päivilla Ciira -villis

100 % suomalainen Päivillanka. Voit valita villikseen mieleisesi sävyt. Tämä on jokaisen heppatytön unelmavillis, jolla tarkenee tallihommissa!

Suomalainen Päivillanka

Päivillan oma Päivillanka on pehmeämpää kuin islantilaisvilla. Lämmin ja säänkestävä. Sopii erinomaisesti ulkoiluun ja retkeilyyn. Päivillanka on kehrätty lähtitilan onnellisten lampaiden villasta ja kehrätty Suomessa. Päivillangasta on saatavilla luonnonsävyjä sekä Päivillan itse käsinvärjäämiä sävyjä. Väriaineina on käytetty kasvi- ja luonnonvärejä. 

Päivillanka Muhku

Paksu, pehmeä hahtuvalanka sopii erinomaisesti paksuihin villiksiin, pipoihin ja tumppuihin. Tästä langasta neulotulla villiksellä tarkenee hurjemmassakin paukkupakkasessa. Muhku on kehrätty kotimaisten lammasrotujen villasta. Tarjolla on luonnonsävyjä ja mahdollisuuksien mukaan Päivillan itse käsinvärjäämiä sävyjä. 

Alpakan villa

Pehmeä ja ehkä hiukan hienostunut lanka, joka muistuttaa puuvilla lankaa. On kuitenkin vähintäänkin yhtä lämmin kuin lampaanvilla. Soveltuu ulkoiluun. 

Mittausohjeet

Päivilla villis

Villis neulotaan annettujen mittojen mukaan, jolloin siitä tulee siis mittojen kokoinen. 

Mitat on helpoin ottaa sopivasta paidasta. Niitä kannattaa kuitenkin aina verrata vartalon mittoihin, jotta villiksestä tulee sinulle sopiva.

A = rinnanympärys
B = kainalosta helmaan
C = kainalosta hihan suuhun

Halutessasi vyötärön kohdalle voidaan tehdä muotoilua. Ilmoita silloin myös vyötärön- ja lantionympärys. 

Päivilla Pipa

Mittatilauksena valmistettuun pipoon tarvitaan pään ympärys ohimon kohdalta mitattuna. 

Tärkeää

Mittojen oikeellisuus on asiakkaan vastuulla. Valitettavasti mittatilaustyönä valmistetuilla tuotteilla ei ole palautusoikeutta. Mittaamisessa kannattaakin olla huolellinen. Jos tunnet epävarmuutta, niin ehdottomasti kannattaa kysyä, neuvon mielelläni! 


Päivilla Size Chart, villapaidan mittaus

Hoida villistä oikein

Villis rakastaa tuuletusta raikkaassa ilmassa. Muuta ei sitten tarvitakaan. Kyllä, tuuletus riittää hoidoksi ja poistaa hajuhaittoja tehokkaasti. Talvella villiksen voi pyöritellä puhtaassa lumessa ja antaa raikastua hangessa muutamia tunteja. Ravistus vain ja voit vetäistä villiksen yllesi. Villa vain on materiaaleista paras, helppohoitoisin ja ehdottomasti luonnonystävän valinta. 

Jos villis kohtaa tahran, jonka haluat poistaa, tee se hellävaroen kädenlämpöisellä vedellä ja käsin pesien. Älä hankaa, ettei villa huovutu. Voit käyttää tilkan villapesuainetta ja halutessasi huuhtelussa etikkaa. En koskaan suosittele pesukonepesua tai rumpukuivausta. 

Hoitamalla villistä oikein, se lämmittää sinua vuosikausia eteenpäin!